• FI

Lahti koukuttaa yhä uudelleen

Matti Uusitalo on muuttanut Päijät-Hämeeseen moneen kertaan – eikä omasta mielestään kertaakaan turhaan. Ensimmäisen kerran hän tuli 9-vuotiaana äitinsä ja isänsä kera Valkeakoskelta, kun vanhempien työt toivat perheen Lahteen.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Matti vietti Villähteellä ja kirjoitti 1990-luvun alussa Uudenkylän lukiosta ylioppilaaksi. Armeijan ja opiskelun jälkeen hän muutti työn perässä pääkaupunkiseudulle, mutta asui tuostakin ajasta jälleen kaksi vuotta Lahdessa, koska työskenteli reppurina, ja työmaa oli ympäri Suomenniemen.

Vuonna 1999 Uusitalo pääsi Helsinkiin pankkitöihin ja muistaa, kuinka upeaa oli matkustaa puku päällä ratikalla. Puku ja ratikka, siinä tosi stadilainen yhdistelmä. Noina vuosina hän perusti perheen ja asui Espoossa, kunnes vuonna 2014 Lahdesta tarjottiin työpaikkaa. Matti Uusitalo toimii nyt finassikeskuksen johtajana Danske Bankissa. Hänen toimialueenaan on Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.

Pääkaupungin ruuhkia ei kaivata

Päätös Lahteen muuttamisesta ei ollut vaimolle aivan yksinkertainen juttu, sillä hän halusi asua Espoossa eikä tuntenut Lahtea juuri ollenkaan, koska on kotoisin Lappeenrannasta. Nyt Lahdesta on tullut kuitenkin koko perheen mieluinen kotikaupunki.

Lahdessa kasvaneen Matin mielestä Lahti on hyvä paikka asua ja elää.
– Täällä on paljon oman ikäluokan ihmisiä, ja vanhat kaverit ovat pysyneet kavereina. Ja hyvin monet myös asuvat Lahdessa. Titteleistä eikä asemasta välitetä.

Lahdesta on hyvät yhteydet kaikkialle. Helsinkiin pääsee alle tunnissa, Tampereelle ja Pietariin hieman pidemmässä ajassa. Pääkaupunkiseudun ruuhkat ovat yksi asia, joita Uusitalot eivät kaipaa.
- Espoossa oli pakko olla kaksi autoa, mutta Lahdesta menen Helsinkiin aina junalla, koska junassa voi tehdä rauhassa töitä.
Ja Lahdessa työmatka kodin ja työpaikan välillä taittuu 5-10 minuutissa, kun Helsingissä työmatkaan kuluu helposti toistakin tuntia. Lyhyestä työmatkasta Matti ei löydä kuin yhden huonon puolen.
– Suomi-popin kuunteleminen on jäänyt vähemmälle.

Käytännön asiat järjestyivät Lahteen muutettaessa helposti.
– Yhdellä puhelinsoitolla järjestyi tyttären koulu, ja vaimokin saa nykytekniikan ansiosta tehdä töitä Lahdesta käsin. Asunto löytyi kahden viikonlopun etsinnän tuloksena.

Lahti kehittyy metropolin myötä

Matti Uusitalo näkee 20 vuoden poissaolon Lahdessa tapahtuneet muutokset kristallinkirkkaana.
– Vielä 1990 -luvun puolivälissä Lahti oli nurkkapatrioottinen paikkakunta, joka halusi kehittyä omin avuin ympärilleen vilkuilematta.

Uusitalon mukaan Päijät-Hämeessä on nyt hyväksytty, että ollaan osa metropolialuetta. Helsinki on Suomen merkittävin talousalue, ja Lahti pystyy hyödyntämään pääkaupunkiseutua hyvän logistisen sijaintinsa vuoksi. Oikorata on ollut Lahdelle lähes siunauksellinen asia.
– Suomen kehittyminen perustuu olemassa oleviin kasvukäytäviin. Mielestäni Lahti on Helsinkiä lähinnä oleva oikea kaupunki.

Uusitalon mielestä lahtelaiset ovat turhan vaatimatonta kansaa.
– Lahtelaisuudesta kannattaa olla ylpeä. Koska tämä on nuori kaupunki, identiteettiä ei ole oikein pystytty synnyttämään. Tänne on muutettu muualta, eikä viidennen polven lahtelaisia juurikaan ole.

Omia kannatetaan

Lahti on hyvä paikka asua ja elää. Ja mikä parasta, se on lähellä Helsinkiä.
– Danske Bank toi MM-kisoihin yli 300 vierasta, joista useimmat tulivat pääkaupunkiseudulta. Monet sanoivat, että eivät ole tajunnutkaan, kuinka lähellä Lahti on Helsinkiä ja myös Vantaa-Helsingin lentoasemaa.

Matti Uusitalo on luonnollisesti innokas penkkiurheilija.
– Nyt olen omieni parissa. En koskaan ole pystynyt Espoossa kannattamaan Espoon Bluesia!

Teksti: Lacus Oy
Julkaistu toukokuussa 2017