• FI

Kun Kääriäinen löysi Hartolan

"Nyt olen tullut kotiin"

Kun muusikko Jorma Kääriäinen ajeli aikoinaan pohjoisesta kotiinsa Espooseen, Hartolan kohdalla alkoi vietävästi nukuttaa. Ja kun pääkaupunkiseudun kiireinen elämänmeno ei muutoinkaan miellyttänyt, hän päätti kokeilla toisenlaista elämää ja vuokrasi mökin Hartolasta.

Hartolan kaunis luonto sekä mukavat ihmiset lumosivat hektistä elämää viettävän muusikon ja niinpä hän päätti muuttaa pysyvästi Hartolaan. Hän ryhtyi etsimään omakotitaloa ja löysi unelmiensa täyttymyksen.
– Ensi kertaa tunsin tulleeni kotiin.

Tämä tunne on ajan myötä vain vahvistunut. Hartola ei ole pettänyt odotuksia.
– Parasta täällä ovat rauhallisuus, luonto ja ihmiset, jotka ovat avuliaita, mutta antavat julkisuuden henkilölle hänen kipeästi tarvitsemansa rauhan. Niin, ja täällä on aivan loistavat mopoilureitit.

Uusi levy ilmestyy elokuussa

Jorma Kääriäiseltä ilmestyy elokuussa levy, jota alkukesästä työstetään. Juhannuksesta alkaa keikkakiertue, mikä merkitsee aikamoista haipakkaa ympäri Suomenniemen. Esiintymisiä on festareilla, klubeilla, laivoilla, lavoilla ja konserteissa.

Keikkojen välillä Jorma aikoo ehtiä kesän aikana piipahtaa myös joissakin formula-kisoissa. Hän on aina ollut innostunut autourheilusta ja formulat ovat sen lajin aatelistoa.
– Kerran Kimi Räikkönen oli keikallani ja minua harmitti vietävästi, kun en ehtinyt paiskaamaan kättä.

Jorma on tällä hetkellä onnellinen mies, kun ympärillä on osaavat ammattilaiset, joihin voi aina luottaa.
– Myös yksityiselämä on kunnossa ja elämä Hartolan Kotikulmassa maistuu. Kotikulma on taloni nimi.

Jorma Kääriäinen on syntynyt Kajaanissa, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lahdessa. Vieläkin hän kiittää entistä lahtelaista musiikinopettaja Paavo Kiiskiä, jota on kiittäminen nykyisestä muusikon ammatista. Lapsuudessa syntynyt suhde musiikkiin on kantanut läpi koko elämän.

Teksti: Lacus Oy
Kuvat: Tuire Kääriäinen
Julkaistu: 18.6.2017